keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kuoppa

#olohuone
Kesälomaillessa tontille on syntynyt kuoppa. Kuopan ympärille on pystytetty metalliaitoja. Joku mukava setä Kouvolan kaupungilta oli käynyt merkitsemässä talon nurkat. Miellyttävän tasainen hiekkakenttä näyttää nyt ihan rakennustyömaalta, kaikki on sekaisin ja ahdistaa. Mahtaneeko tästä ikinä syntyä mitään. Toisaalta, ilmeisesti tämä kuuluu tässä vaiheessa asiaan. 

Tontille pitää myös lähiviikkoina vetää vesijohto ja viemäri ja tehdä rännikaivot ja jätevedenpumppaamo ja kaikkea tuollaista, mikä maksaa. Pumppaamo jo itsessään 3000e, mutta ilmankaan ei voida olla.

Kuusi lehtikuusta kaadatettiin tontin ja päiväkodin rajalta, jotta lapset pääsevät esteettömästi katsomaan rakennustyömaan koneita. Rungoista tehdään lankkuja tai sitten poltetaan pilkkeinä takassa.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Nyt se alkaa!

Tilanne on nyt eskaloitunut ja viime viikolla työ on alkanut konkreettisesti tontillamme. Petri Metsäkylän Rakennus- ja suunnittelupalvelulta ajoi traktorin ja kaivinkoneen juhlapaikalle ja tarttui hommiin. Kolmessa päivässä meille on tehty tien pohjaa ja alettu tasata entisen tenniskentän alla ollutta hiekkapatjaa oikeaan korkoon. Ymmärryksemme mukaan tämä tarkoittaa, että reilun metrin verran (kuulemma käytännössä 60cm riittää) hiekkaa pitäisi tontilta kärrätä muualle.

Sähköliittymä on tilattu, jonkun pitäisi sekin kaapeli kaivaa kuoppaan. Elisan  valokuidusta keskusteltu, se on kuitenkin kauniisti vedetty tontin reunaan ja varmaan aiheellinen sijoitus.  Vesiliittymäasioihin koitettu syventyä ajatuksen tasolla, hullun kallista on vesijohtoverkooon liittyminen. Pullovesi ja kynttilänvalo eivät taida olla vaihtoehtoja.

Tarkka aikataulu on onneksi hanskassa vastaavalla mestarillamme, joka informoi kyllä meitä oikeaan aikaan, milloin pitää hoitaa mitäkin. Kaikista vaikeinta on vain olla ja luottaa, että jotkut muut tietävät enemmän ja asiat järjestyvät. Sillä välin voimmekin keskittyä siihen, minkä parhaiten osaamme: uusien ja mielenkiintoisten yhteistyökumppaneiden kanssa neuvottelemisen.