keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Pohja elää

Maaliskuun alussa pidimme Design-Talojen kanssa ensimmäisen suunnittelupalaverin kotonamme. Paikalla oli Harri Ruokosen lisäksi joku DT:n aluepamppu tms. Moderni Käpylä taisi olla malli, mistä lähdimme työstämään. Ensimmäinen versio oli niin hienosti lyijykynällä hahmoteltu muunnosmalli, että ihmettelemme vieläkin miten siitä kukaan sai selvän. Tämän pohjalta kuitenkin DT:n kanssa laadimme varsinaisemman version, joka oli käsissämme huhtikuussa 2017.

Aivan mahtavaa. Talon pohja, julkisivukuvat ja sijoitusluonnos olivat valmiit ja pystyisimme hakemaan tonttia. Kouvolan Sanomat julkaisi lehteen jutun, jossa enteellisesti kerroimme, että se olisi sitten tuo tontti tai ei mitään. 

Kesäkuussa hakemukset oli käsitelty ja saimme himoitsemamme tontin Airontieltä. Kohtisuorassa Kymijokeen ja toisella puolella vain yksi naapuri. Tontin kohdalla sijaitsi vanha puolustusvoimien hylkäämä tenniskenttä, joten älyttömiä maansiirtotöitäkään ei tarvittaisi. Tässä vaiheessa messujen alkuun kaksi vuotta.

Sitten aloimme empiä pohjaa. Onko tämä kuitenkaan hyvä ja täyttääkö kaikki vaatimuksemme? Tämä ei välttämättä ole sittenkään täydellinen. Ja jos taloa rakentaa, ei pitäisi jäädä juurikaan jossiteltavaa.

Kaverimme Janne oli muutama aika sitten rakentanut itselleen omakotitalon. Hänellä oli  projektissa mukana tuttu arkkitehti, jota suositteli. Varminta olisi käyttää tässä vaiheessa euroja ja siten varmistaa rauha mielelle. Niinpä sähköpostia lähti Antti Kaupille Arkkitehdit Sankari Oy:n toimistoon. Antti vastasi lähtevänsä mielellään projektiin mukaan, ja totesi, että löytyy erilaisia kehitysmahdollisuuksia, joista osa on hyvinkin helppoja ja osa ...no, perustavanlaatuisia.

Tapasimme Antin kanssa heinäkuun lopulla ja kävimme tunnissa merkittävimmät suuntaviivat, mitä toivoimme. Arkkitehtimme tarttui hommaan ja elokuun loppuun saimme ensimmäiset ehdotussuunnitelmat. Todennäköisesti arkkitehtitoimistolla oli joku keskenäinen skaba, sillä saimme eri arkkitehdeiltä vielä ns. bonusversioita, jotka olivat varsin taidokkaasti tehtyjä. Kuitenkin ensimmäisen version koimme kaikkein miellyttävimpänä ja toteuttamiskelpoisimpana.

Tätä versiota pohdimme syksyn mittaan myös Design-Talojen kanssa, ja vielä muutamilla muutosajatuksilla vaivasimme Antti Kauppia, keskeisimpänä keittiön sijainti ja portaiden paikka.

Tontti-ilta 2/17

Helmikuussa 2017 järjestettiin Kouvolan kaupungintalolla tontti-ilta messurakentamisesta kiinnostuneille. Ihan hyvin voi käydä kuuntelemassa ja saada ilmaiset pullakahvit, tuumimme. Samalla voisi ehkä törmätä talotehtaiden edustajiinkin. Tuolloin oli vain alustava käsitys budjetista eikä minkäänlaista tietoa, mitä rakentaminen vaatii. Vaan eiköhän mekin sitten selvitä jos muutkin, ja lähdimme kierrokselle.

Salin oven vieressä oli Pohjolan Design-Talojen pöytä, jonka takana seisoi firman kotiräätäli, Mr Harri Ruokonen. Design=tyylikästä ja Talot=no, taloja. Ei voi olla huono idea keskustella näiden kanssa, esitteissäkin oli hieno kansi. Siispä ilmaisimme kiinnostuksemme rakentamista kohtaan. 

Kuvailimme taloa, jonka haluaisimme rakentaa. "Vaikuttava" (tosin hieman toisin ilmaistuna). "Ulkoporeallas yläkerran terassille" oli kuulemma kallis ja hankala toteuttaa. Myös iso, kaksikerroksinen ja lounge vilahti puheessa. Ilmeisestä järkytyksestä selvittyään Harri kertoi, että mahdollista on ja jotakuinkin sillä summalla, mitä pohdimme. Tässä vaiheessa grandioottinen ajattelu ei asettanut minkäänlaisia rajoitteita. Kättelimme ja sovimme suunnittelupalaverin lähiviikoille

Jatkoimme kierrosta, muitakin talotehtaita ilmeisesti kiinnosti projektintynkämme, mutta jatkoyhteydenottoihin ei sittemmin vastattu. Mitäpä pienistä, pääsisimme kuitenkin joidenkin kanssa etenemään.

Lupaus

Ja sitten, kun olemme vanhempia, lupaan rakentaa sinulle talon.


Tuosta lauseesta tulee kuluneeksi jo kaksitoista vuotta. Sen ajan olemme tyytyneet vain haaveilemaan unelmatalostamme ja satunnaisen aktiivisesti vierailemaan asuntojen välityssivustoilla. Muutamassa vuodessa totesimme jo, että unelmataloa emme tule valmiina löytämään ja varsinkin itse itsellemme asettamat tonttivaatimukset rajoittivat jo tuloksia merkittävästi.

Millainen tontin pitäisi sitten olla? Eihän me paljoa toivottu.

Tontin pitäisi olla Etelä-Suomessa lähellä keskisuurta kaupunkia, joka tarjoaa kaikki arjen palvelut ja jonne voi tarvittaessa ajaa vaikka polkupyörällä, mutta joka on silti omassa rauhassaan lähellä luontoa ja metsää.

Tontin täytyisi ehdottomasti olla vesistön lähistöllä, koska meille vesi edustaa vapautta ja rauhoittumista. Virtaavan veden katselu on kuin luonnon omaa terapiaa hektisessä arjessa.

Sitten sopiva tontti löytyi. Asuntomessualueelta Pioneeripuistosta.


Aika rakentamiseen on nyt. Ei enää empimistä eikä "sitten kun". Tervetuloa seuraamaan taloprojektiamme Pioneeripuistoon Kouvolan Asuntomessuille 2019.