torstai 9. elokuuta 2018

Sisustuksen ensimmäinen versio

Jottei rakentaminen olisi vain kuopan äärellä elämistä, on jo aika suunnata ajatuksia enenevissä määrin sisustussuunnitteluun ja siihen, millaista talon sisällä tulee olemaan. Ihan kohta pitäisi päättää pintamateriaalit! 

Ennen kesälomalle jäämistä Tiina tuli kotiimme kuvaamaan ja mittaamaan uuteen kotiimme siirtyviä huonekaluja, joita ei ole montaa ja tauluja, joita taas on huonekalujenkin edestä. Nämä kuvatut asiat hän tulisi sijoittamaan suoraan suunnitelmaan piirrettyjen ratkaisujen rinnalle, jotta saadaan talosta ensi hetkestä alkaen meidän näköisemme.

Heti lomalta palattuaan elokuun alussa Tiina otti yhteyttä, että nyt olisi jotain näytettävää. Saimme viikonlopuksi sähköisen version suunnitelmasta ihmeteltäväksi jo etukäteen ja heti seuraavan viikon alussa tapasimme Tiinan hänen toimistollaan. Toimiston pöydälle ja seinälle Tiina oli koonnut materiaaliesimerkkejä lukuisine vaihtoehtoineen verhoista seinien värilastuihin, jotta saisimme rauhassa tutkia niitä. Jokainen huone oli suunniteltu tarkasti ja meidän mielipiteitä kuunnellen yksityiskohtia myöten. Lapsetkin ovat suunnitelmasta jo tohkeissaan, sillä myös heidän kommenttejaan ja toiveitaan on kuunneltu. Ja suunnittelupalaverin ajaksi heille oli varattu pillimehuja ja pipareita sekä naapurityöhuoneen mukava sohva lastenohjelmien katseluun.

Tietysti jotkin ratkaisut aiheuttavat tarkkaa pohdintaa ja perusteluja rautalankaa unohtamatta, mutta jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että lopputuloksesta on tulossa jotain, mitä ei olla ihan heti nähty. Vaikka suunnitelma on ensimmäinen ja jotkin asiat tulevat muuttumaan ja hakemaan paikkaansa, voimmekin ilolla jo todeta suunnitelma näyttää ihan meiltä, ihan kodilta!


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Maatyöt jatkuvat

Tunnelma tiivistyy tontilla. Viikon aikana kuoppaamme on ilmestynyt sorapatja. Eilisen ja tämän päivän aikana paikallinen yritys Teräspaalutus Tamminen on lyönyt maahan keskimäärin 30-metrisiä paaluja. Paalutuspöytäkirjan mukaan maan alle meni rapiat 1,3km teräsputkipaaluja.

Kotiräätälimme Harri kävi pystyttämässä kyltin tontin reunalle, joten viimeistään nyt kaikki tietävät, ketkä siihen rakentavat. Talon sijoitus tontilla alkaa pikkuhiljaa hahmottua, jos ei anna suurten maaaineskasojen haitata näkymää ja visioita. Tänään Pekko kävi lähes omin käsin kaivamassa sähkökaapelin maahan ja lähipäivinä saamme kytkettyä työmaasähkön tontille. 

Päätimme ottaa hieman tavallista suuremmat 3x35A pääsulakkeet, jotta mahdollisesti tulevaisuudessa esim. sähköauton lataus on helpompaa. Ensi viikolla alkaakin perustusten teko, jota seuraa tiivis viemäröintivaihe. 

Lämmitysmuoto on edelleen pohdinnassa. Alunperin taloon suunnittelimme ilmavesilämpöpumppua, mutta varsin hyvien argumenttien vuoksi olemme ehkä kuitenkin kallistumassa maalämpöön. Tästä lisää jatkossa, jos suunnitelmat ottavat tuulta alleen.