tiistai 26. kesäkuuta 2018

Keittiö. Se on päätetty.

Olemme ratkaisseet keittiöongelmat. Parhaan palvelun, laadukkaimmat kalusteet oheistuotteineen ja ylivoimaisimman tarjouksen tarjosi tällä kertaa Kouvolan Puustelli ja Marko Levänen. Edelleenkään ei keittiöömme ole luvassa räikeitä värejä tai laminaattitasoja, mutta ottaen huomioon hyvin rajoittuneen, mutta kultivoituneen värimaailmamme, Puustellissa oli tähänkin tarjota jopa muutamia eri vaihtoehtoja. Keittiön kaapin oviksi valitsimme aina tyylikkään mattamustan ja lakatun mdf-levyn, jonka englannin kielinen nimi "jet black satin" ei suinkaan vaikuttanut päätöksen tekoon negatiivisesti. 

Koska perheemme viettää elämästä jokseenkin hyvän osan keittiössä laittaen paljon ruokaa ja leipoen, päädyimme valitsemaan vähemmän yllättävästi myös uuteen keittiöömme kivitasot. Kivi on materiaalina loistava, koska tasot kestävät kuumuutta, ovat helppo pitää puhtaina ja toimivat hyvinä leivonta-alustoina vaatien tuskin minkäänlaista huoltoa. Mielestämme musta kivi on  ulkonäöllisesti upeinta, mutta mustan jyrkkyyttä loiventamaan  oli hyvä löytää vielä jokin ratkaisu. Puustellin laajasta valikoimasta oli helppo haarukoida meille sopivaa vaihtoehtoa, valitsemastamme kivitasosta siis löytyykin myös ripaus pronssia. Kokonaisuus mustaa mustalla jo lähtökohtaisesti kuulostaa hienolta, mutta ehkäpä jopa liian helpolta ja ilmiselvältä ratkaisulta, joten etsimäämme kontrastia kiven kylmyyteen tuo massiivitammi baaritiskinä.

Loungen sisustusta olemme  ajatelleet viedä aavistuksen industrial-tyylisuuntaan poiketen melko rajusti koko talon muusta sisustuksesta. Puustellilla oli myös tähän lajiin kiinnostava uutuus tarjota, Miinus-sarja, joka on rakentunut ekologisesti ja 3R-periaatteen mukaisesti - reduce, reuse, recycle. Tästä on karsittu kaikki ne materiaalit, jotka ovat sisäilmamittausten ja hiilijalanjälkilaskelmien perusteella välttämättömiä ympäristörasituksen vähentämiseksi. Lisäksi biokomposiittiset kaappirungot olivat hyvän näköisiä, joten valitsimme loungeen Miinus-sarjan kaapiston ja vitriinin. Oviksi kalusteisiin valikoitui suurilastuinen ja pintaharjattu FOSB, josta Puustelli on työstänyt Harjavallan tehtaallaan FosbArt by Puustelli-malliston käyttämällä myrkyttömiä liimoja ja vesiohenteisia lakkoja ja maaleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti